Pasteijat risotto täytteellä

11.10.2016

Olen lasten kanssa vielä kotona, joten useimmiten valmistan meidän arkiruoat. Välillä päivittäinen ruokapalvelun pyörittäminen tuntuu väsyttävältä, joten teen mielelläni sellaista ruokaa mihin sillä hetkellä löytyy innostusta. Yleensä avaan jääkaapin ja katson mikä aineksista inspiroi. Hyödynnän myös mahdolliset jäännösruoat, ja pyrin siihen, että samaa ruokaa sellaisenaan ei syödä saman päivän aikana.


Pikkuveljen päiväunien aikaan, olin taas jääkaapilla miettimässä päivällistä. Jääkaapista löytyi miehen edellisiltana tekemä kasvisrisotto, josta innostuin tekemään pasteijoita.

Yleensä pasteijoihin teen rahkataikinan, mutta tällä kertaa rahkaa ei ollut, joten päädyin tekemään suolaisen murotaikinan. Isompi poika paineli innoissaan lasilla taikinasta ympyröitä, ja minä täytin. Reunojen väliin sipaisin kananmunaa, ja rypytyksen jälkeen voitelin vielä pasteijan pinnan. Pintaan olisin voinut raastaa vielä hieman parmesaania, mutta seuraavalla kerralla sitten.



Ajattelin, että näitä olisi riittänyt pakkaseen asti, mutta hävisivätkin illan mittaan parempiin suihin. Hyviä olivat, namsk!

Lähetä kommentti