13.11.2016

Luminen maisema

Tarkoitus oli tehdä postausta meidän sisäremontista, mutta eihän näitä maisemia voinut olla tänne laittamatta.
Viime kuussa vielä ihailtiin syksyn väriloistoa, ja nyt piha hohkaa valkoisena. Kiteinen pakkaslumi on koristanut oksat ja kukkapenkit, ja kaikki on niin kovin kuulasta.  Jos sääennusteeseen on uskominen, niin ensi viikolla tämä valoisa maisema taitaa kuitenkin olla enää muisto vaan.


Talon sisääntulo vilahtaa hieman näissä kuvissa.
Usemman vuoden ajan etuoven katos on palvellut tuollaisenaan, mutta ensi kesänä toivottavasti saadaan jo koristelaudoituksetkin paikoilleen.


Tänä vuonna omenoita tuli rutkasti yli meidän tarpeen, ja osa jäikin keräämäättä. Lähes sateeton syksy antoi omenoiden riippua oksilla rauhassa, ja nyt valkoista maisemaa vasten nuo punaiset pallerot näyttävät kuin joku olisi käynyt ripustamassa joulupalloja oksille. Linnuille pakkasen puraisemat omenat näyttävät myös maistuvan, ja aamuisin seuraamme kun mustarastaat herkuttelevat seisovassa pöydässään.


Nautitaan vielä näistä kirpeistä pakkasista!


5.11.2016

Elämää luonnon äärellä

Täällä asuminen on muuttanut tapojani nauttia luonnosta. Aiemmin luonnossa oleskeluun liittyi useimmiten liikunta ja suorittaminen. Nykyään istun, kuuntelen, katselen ja hengittelen. Luonto tulee vastaan heti ovesta ulos astuessa, toisin kuin kaupungissa asuessa metsään pääseminen vaati aina enemmän tai vähemmän matkustamista. Luonnosta on tullut helppo osa arkea, kun muutaman metrin päästä kotiovelta ollaan jo metsässä.


Myös eläimistä on tullut osa arkea, ja kohtaamisia pienempien ja vähän isompienkin kanssa on päivittäin. Eläinten kautta on myös mukava seurata vuoden aikojen muuttumista.
Keväisin odottelemme milloin harmaahaikarat lehahtavat joelle, ja syksyisin toivottelemme niille hyvää matkaa (muistiin itselle, että tänä vuonna viimeisin havainto oli 8.10.). Syysillassa, tähtien tuikkiessa, huuhkajan huhuilu vastarannalta luo mystistä tunnelmaa. Talviaamuisin kiertelemme innoissamme tontilla etsimässä jälkiä - toisinaan löytyy ilveksen tassunjälkiä, ja toisinaan vain pikku hiiren tepsuttelua. Kevään tuloa taas aavistelee korppipariskunnan kaartelu talon yllä pesänrakennuspuuhissaan.
Tällaiselle alkuperäiselle kaupunkilaiselle tämä kaikki on edelleen niin kovin ihmeellistä ja jännittävää. On myös ihana ajatus, että meidän pojille luonnon seuraaminen tulee tutuksi jo lapsesta lähtien.


Aurinkoisena syyspäivänä minulla oli hieno kohtaaminen valkohäntäpeurojen kanssa.
Olin hiipinyt joelle siinä toivossa, että saisin haikarasta muutaman kuvan. Haikara oli kuitenkin erimieltä ja lehahti lentoon ennen kuin olin ehtinyt lähellekään jokea. Jäin kuitenkin ison kiven taakse toivoen, että se palaisi. Matalana kuvailin yläjuoksullepäin ja jonkin ajan kuluttua mietin, että taidanpa kurkata näkyykö haikaraa. Siinä samassa sydän jätti lyönnin välistä, kun kivien välistä näkyikin peuraemo juomassa poikasensa kanssa. Kädet täristen yritin saada kameran säädöt kuntoon, ja ehdinkin nappaamaan muutaman kuvan ennen kuin peurat jo jatkoivat matkaansa metsän uumeniin.

Kurkkasivat minua vielä mennessään - aivan ihana oli tuo pikku bambi pilkkuineen!


3.11.2016

Joen varrella

Isoveli on tänään mummilassa, ja vietämme pikkuveljen kanssa kotipäivää. Näissä päivissä on rauhaa ja seesteisyyttä, mikä kahden lapsen arjesta normaalisti puuttuu. Pikkuveli puuhailee omiaan, pyörähtää välillä sylissä ja jatkaa taas leikkejään. Ja minä ehdin tekemään asiat kerrankin loppuun. Aamupäivällä olikin aikaa uppoutua selailemaan kuvia syksyltä, ja vastaan tuli kuvat meidän alapihalta.


Ennen tänne maalle muuttoa asuimme kaksin Helsingin hulinassa. Olimme vuoden verran etsineet omakotitaloa ja katselleet jopa tontteja. Meidän hakukriteerit olivat karkeasti; pois kaupungista, järkevä työmatka, mielellään vanha talo ja iso tontti. Syksyisenä viikonloppuna seitsemän vuotta sitten lähdimme katsomaan juuri myyntiin tullutta kohdetta, ja tänne me lopulta päädyimme. Yli satavuotias talo maalla, hehtaarin tontti, ja maltillinen työmatka.


Talosta myöhemmin lisää, mutta aloitetaan nyt meidän pihasta.

Talon ja piharakennusten ympärillä on vanha villiintynyt pihapiiri marjapensaineen ja valtavine omenapuineen. Taaempana pihalla on pala vanhaa nurmettunutta peltoa. Tontin reunoilla on myös jonkin verran vanhaa metsää.


Malliltaan tontti on enemmän tai vähemmän rinnettä. Talo ja muut rakennukset sijaitsevat tontin yläosassa, ja rinnettä alas laskeutuessa vastaan tulee syy miksi tänne päädyimme.
Alhaalla tontin reunalla virtaa joki ja kohisee Hiirkoski, josta tila on saanut nimensä. Hiirkoskessa on aikoinaan toiminut saha ja mylly, joista vielä muistuttaa padon rauniot, osittain pystyssä oleva sahan koneisto sekä myllyn kivet. Silloisessa talon myyntiesittelyssä syksyinen koski kuohui suoraan kaupunkilaissydämiimme, ja tajusimme tontin ainutlaatuisuuden. Tonttimme rajoittuu kahdelta reunaltaan koskemattomaan luontoon, ja aamuisin ulos kurkistaessa ensimmäinen näkymä on vastarannan jylhät kalliot ja virtaava joki.


Näiden seitsemän täällä vietetyn vuoden aikana olemme keskittyneet kunnostamaan taloa, ja pihapiiriissä on ehditty tekemään hyvin vähän. Kesäisin luonto ehtii ottamaan vallan tontilla, ja loppukesä eletään lähes viidakossa. Toiveena olisi ensi kesänä päästä kunnolla keskittymään pihatöihin, jotta pihalla tepastellessa voisi kumisappaat välillä vaihtaa paljaisiin varpaisiin.