30.12.2016

Joulupuu

Jatketaan vielä joulujutuilla.

Kolmena vuotena meillä on ollut joulukuusi ja kaikki ne kuuset olemme napanneet omasta pihasta. Tämän vuotinen ehdokas katsottiin valmiiksi jo kesällä. On hauska miten joka vuosi kuuset ovat olleet malliltaan kovin erilaisia. Tänä vuonna on vuorossa tuuhea ja leveä sekä aiempiin kuusiin verrattuna ehdottomasti suurin.
Aatonaattona mies nosti joulukuusen sisään ja lähti töihin. Minä jäin saha kädessä ihmettelemään, että mihinköhän nurkkaan tämän vuotinen yksilö saataisiin mahtumaan vai pitääköhän oksia ruveta karsimaan. Pienen huonekaluvalssin päätteeksi päädyin lopulta siirtämään kirjahyllyä, jotta sain kuuselle oman paikan.


Lapsilla riitti koristeltavaa, ja lähes kaikki joulukoristeet tähän halkaisijaltaan pari metriseen kuusen saatiin uppoamaan.


Kissa on antanut joulukoristeiden olla rauhassa, toisin kun taas pikkuveli. Kuusi on metrin korkeudelta tyhjennetty ja täytetty jo lukemattomia kertoja. Hupina tuntuu olevan myös oksien kantokyvyn testaus; palloja ripustetaan yhdelle oksalle peräjälkeen, kunnes rämähtävät kaikki lattialle. Muutamat lasipallot olenkin ripustanut turvaan yläoksille.


Iltaisin sammutan olohuoneesta muut valot ja annan joulukuusen valojen loistaa.


29.12.2016

Joulun tunnelmaa tuvassa

Loppuvuoden kiire jätti blogin jalkoihinsa, mutta nyt vihdoin ehdin tänne päivittelemään.

Tammikuu on tuomassa isoa muutosta arkeemme, kun hyvästelen lähes neljän vuoden kotiäitijakson ja palaan takaisin työelämään. Tervetuloa ruuhkavuodet, jaiks!
Tällä viikolla ¾ perheestä on kovassa flunssassa ja vielä elättelen toivoa, että itse taudilta välttyisin. Seuraavat päivät menevät poikia parannellessa, ja tälläkin hetkellä nuorimmainen nukkuu tulikuumana sylissä.

Joulunalus viikolla laittelin paikkoja vauhdilla kuntoon ja muutamat huonekalut saivat uutta väriä pintaansa. Jäljelle jääneet huonekaluprojektit olisi vielä kiva saada päätökseen, mutta katsotaan miten käy, kun kovin vähiin käyvät nämä päivät.


Joulu oli ihana. Aattona oli pientä hässäkkää kun kiiruhdimme kahden kaupungin välillä, mutta lapset olivat ihanan reippaita ja miehen kanssa vältyimme joulustressiltä. Vaikka edeltävänä iltana raukka vielä ajelikin viimeisten lahjojen perässä kaupasta toiseen.
Joulupäivinä hipsuttelimme poikien kanssa pyjamissa, nautimme lahjoista ja katselimme Risto Räppääjää. Nuorimmainen koukuttui sen verran, että vaikka sanoja ei vielä tule niin laulut osataan elehtien jo lähes ulkoa.


Tänä jouluna koti oli taas hieman valmiimpi. Yläkerrassa on remontti kesken, mutta alakerrassa sain jouluista tunnelmaa aikaan. Tupa muuttui jouluiseksi pienillä asioilla - jouluvalot, kukat ja muutamat jouluiset esineet. Joulukukista mieluisin ja kaunein on ehdottomasti valkoinen amaryllis.


Hirsiseinälle kokeilin äidiltä saatuja vanhoja kuparisia kakkuvuokia. Seinässä oli naulat valmiina taulujen jäljiltä, ja vain yhtä naulaa siirtämällä kakkuvuoat löysivät paikkansa. Kuparin hehku ja kakkuvuokien kepeys muodostivat kivan yhdistelmän vankan hirsiseinän parina.


Vanha villamatto on uusin hankinta. Matto löytyi Tori.fi kautta ja kotiutui pesulasta juuri sopivasti jouluksi. Punainen väri antaa kontrastia vaalealle ruokaryhmälle, ja villa lämmittää mukavasti varpaita.


Joulunalus viikolla vanha astiakaappi sai ylleen valkoisen värin. Kolmisen vuotta olin tuota kaappia katsellut alkuperäisessä värissään, ja nyt päätin tarttua pensseliin. Onneksi vihdoin rohkenin - olen nimittäin todella tyytyväinen lopputulokseen. Kaapin alkuperäinen väri oli aikakaudelleen tyypillinen punertavan ruskea, joka riiteli katon parrujen kanssa. Nyt vaalea väri tuo kaapin koristeelliset muodot kauniimmin esiin, ja astiat näkyvät kaapin sisältä paremmin. Maalasin kaapin JDL kalkkimaaleilla, ja vielä pitäisi ehtiä levittämään sarjan vaha suojaamaan maalipintaa.


Hiirkosken jouluun kuuluu myös ehdottomasti tulen loiste ja rätinä. Pienten lasten ja kissan takia olen aidot kynttilät korvannut led-kynttilöillä. Tuikkuja uskallan kuitenkin vielä poltella, kun vaan muistaa nostaa ne pienten sormien ulottumattomiin. Talvisin taloa lämmitetään puilla, joten tulen rätinästä saammekin nauttia päivittäin.


13.11.2016

Luminen maisema

Tarkoitus oli tehdä postausta meidän sisäremontista, mutta eihän näitä maisemia voinut olla tänne laittamatta.
Viime kuussa vielä ihailtiin syksyn väriloistoa, ja nyt piha hohkaa valkoisena. Kiteinen pakkaslumi on koristanut oksat ja kukkapenkit, ja kaikki on niin kovin kuulasta.  Jos sääennusteeseen on uskominen, niin ensi viikolla tämä valoisa maisema taitaa kuitenkin olla enää muisto vaan.


Talon sisääntulo vilahtaa hieman näissä kuvissa.
Usemman vuoden ajan etuoven katos on palvellut tuollaisenaan, mutta ensi kesänä toivottavasti saadaan jo koristelaudoituksetkin paikoilleen.


Tänä vuonna omenoita tuli rutkasti yli meidän tarpeen, ja osa jäikin keräämäättä. Lähes sateeton syksy antoi omenoiden riippua oksilla rauhassa, ja nyt valkoista maisemaa vasten nuo punaiset pallerot näyttävät kuin joku olisi käynyt ripustamassa joulupalloja oksille. Linnuille pakkasen puraisemat omenat näyttävät myös maistuvan, ja aamuisin seuraamme kun mustarastaat herkuttelevat seisovassa pöydässään.


Nautitaan vielä näistä kirpeistä pakkasista!


5.11.2016

Elämää luonnon äärellä

Täällä asuminen on muuttanut tapojani nauttia luonnosta. Aiemmin luonnossa oleskeluun liittyi useimmiten liikunta ja suorittaminen. Nykyään istun, kuuntelen, katselen ja hengittelen. Luonto tulee vastaan heti ovesta ulos astuessa, toisin kuin kaupungissa asuessa metsään pääseminen vaati aina enemmän tai vähemmän matkustamista. Luonnosta on tullut helppo osa arkea, kun muutaman metrin päästä kotiovelta ollaan jo metsässä.


Myös eläimistä on tullut osa arkea, ja kohtaamisia pienempien ja vähän isompienkin kanssa on päivittäin. Eläinten kautta on myös mukava seurata vuoden aikojen muuttumista.
Keväisin odottelemme milloin harmaahaikarat lehahtavat joelle, ja syksyisin toivottelemme niille hyvää matkaa (muistiin itselle, että tänä vuonna viimeisin havainto oli 8.10.). Syysillassa, tähtien tuikkiessa, huuhkajan huhuilu vastarannalta luo mystistä tunnelmaa. Talviaamuisin kiertelemme innoissamme tontilla etsimässä jälkiä - toisinaan löytyy ilveksen tassunjälkiä, ja toisinaan vain pikku hiiren tepsuttelua. Kevään tuloa taas aavistelee korppipariskunnan kaartelu talon yllä pesänrakennuspuuhissaan.
Tällaiselle alkuperäiselle kaupunkilaiselle tämä kaikki on edelleen niin kovin ihmeellistä ja jännittävää. On myös ihana ajatus, että meidän pojille luonnon seuraaminen tulee tutuksi jo lapsesta lähtien.


Aurinkoisena syyspäivänä minulla oli hieno kohtaaminen valkohäntäpeurojen kanssa.
Olin hiipinyt joelle siinä toivossa, että saisin haikarasta muutaman kuvan. Haikara oli kuitenkin erimieltä ja lehahti lentoon ennen kuin olin ehtinyt lähellekään jokea. Jäin kuitenkin ison kiven taakse toivoen, että se palaisi. Matalana kuvailin yläjuoksullepäin ja jonkin ajan kuluttua mietin, että taidanpa kurkata näkyykö haikaraa. Siinä samassa sydän jätti lyönnin välistä, kun kivien välistä näkyikin peuraemo juomassa poikasensa kanssa. Kädet täristen yritin saada kameran säädöt kuntoon, ja ehdinkin nappaamaan muutaman kuvan ennen kuin peurat jo jatkoivat matkaansa metsän uumeniin.

Kurkkasivat minua vielä mennessään - aivan ihana oli tuo pikku bambi pilkkuineen!


3.11.2016

Joen varrella

Isoveli on tänään mummilassa, ja vietämme pikkuveljen kanssa kotipäivää. Näissä päivissä on rauhaa ja seesteisyyttä, mikä kahden lapsen arjesta normaalisti puuttuu. Pikkuveli puuhailee omiaan, pyörähtää välillä sylissä ja jatkaa taas leikkejään. Ja minä ehdin tekemään asiat kerrankin loppuun. Aamupäivällä olikin aikaa uppoutua selailemaan kuvia syksyltä, ja vastaan tuli kuvat meidän alapihalta.


Ennen tänne maalle muuttoa asuimme kaksin Helsingin hulinassa. Olimme vuoden verran etsineet omakotitaloa ja katselleet jopa tontteja. Meidän hakukriteerit olivat karkeasti; pois kaupungista, järkevä työmatka, mielellään vanha talo ja iso tontti. Syksyisenä viikonloppuna seitsemän vuotta sitten lähdimme katsomaan juuri myyntiin tullutta kohdetta, ja tänne me lopulta päädyimme. Yli satavuotias talo maalla, hehtaarin tontti, ja maltillinen työmatka.


Talosta myöhemmin lisää, mutta aloitetaan nyt meidän pihasta.

Talon ja piharakennusten ympärillä on vanha villiintynyt pihapiiri marjapensaineen ja valtavine omenapuineen. Taaempana pihalla on pala vanhaa nurmettunutta peltoa. Tontin reunoilla on myös jonkin verran vanhaa metsää.


Malliltaan tontti on enemmän tai vähemmän rinnettä. Talo ja muut rakennukset sijaitsevat tontin yläosassa, ja rinnettä alas laskeutuessa vastaan tulee syy miksi tänne päädyimme.
Alhaalla tontin reunalla virtaa joki ja kohisee Hiirkoski, josta tila on saanut nimensä. Hiirkoskessa on aikoinaan toiminut saha ja mylly, joista vielä muistuttaa padon rauniot, osittain pystyssä oleva sahan koneisto sekä myllyn kivet. Silloisessa talon myyntiesittelyssä syksyinen koski kuohui suoraan kaupunkilaissydämiimme, ja tajusimme tontin ainutlaatuisuuden. Tonttimme rajoittuu kahdelta reunaltaan koskemattomaan luontoon, ja aamuisin ulos kurkistaessa ensimmäinen näkymä on vastarannan jylhät kalliot ja virtaava joki.


Näiden seitsemän täällä vietetyn vuoden aikana olemme keskittyneet kunnostamaan taloa, ja pihapiiriissä on ehditty tekemään hyvin vähän. Kesäisin luonto ehtii ottamaan vallan tontilla, ja loppukesä eletään lähes viidakossa. Toiveena olisi ensi kesänä päästä kunnolla keskittymään pihatöihin, jotta pihalla tepastellessa voisi kumisappaat välillä vaihtaa paljaisiin varpaisiin.


11.10.2016

Pasteijat risotto täytteellä

Olen lasten kanssa vielä kotona, joten useimmiten valmistan meidän arkiruoat. Välillä päivittäinen ruokapalvelun pyörittäminen tuntuu väsyttävältä, joten teen mielelläni sellaista ruokaa mihin sillä hetkellä löytyy innostusta. Yleensä avaan jääkaapin ja katson mikä aineksista inspiroi. Hyödynnän myös mahdolliset jäännösruoat, ja pyrin siihen, että samaa ruokaa sellaisenaan ei syödä saman päivän aikana.


Pikkuveljen päiväunien aikaan, olin taas jääkaapilla miettimässä päivällistä. Jääkaapista löytyi miehen edellisiltana tekemä kasvisrisotto, josta innostuin tekemään pasteijoita.

Yleensä pasteijoihin teen rahkataikinan, mutta tällä kertaa rahkaa ei ollut, joten päädyin tekemään suolaisen murotaikinan. Isompi poika paineli innoissaan lasilla taikinasta ympyröitä, ja minä täytin. Reunojen väliin sipaisin kananmunaa, ja rypytyksen jälkeen voitelin vielä pasteijan pinnan. Pintaan olisin voinut raastaa vielä hieman parmesaania, mutta seuraavalla kerralla sitten.



Ajattelin, että näitä olisi riittänyt pakkaseen asti, mutta hävisivätkin illan mittaan parempiin suihin. Hyviä olivat, namsk!

10.10.2016

Pihan tammet ja niiden terhot

Meidän pihassa kasvaa kaksi valtavaa tammea. Puut ovat jo herrasmiesiässä, joten syksyisin oksat notkuvat tammenterhoja. Terhojen ilmestyttyä puissa käy kahina, kun orava ja närhet täyttävät mahaansa ja varastojaan näillä herkkupaloilla. Edelliset ovat myös syyllisiä siihen, että meillä kasvaa pieniä tammenalkuja ympäri tonttia. Miehen kanssa vitsaillaankin, että voisimme pistää pystyyn tammiviljelmän näillä sadoilla pikkupuun aluilla.


Syksyn mittaan olemme lasten kanssa keränneet tammenterhoja pihaltamme. Pikkuvelikin on ollut ahkera tässä puuhassa, vaikka kippo tyhjennetäänkin välissä maahan ja taas keräily jatkuu.


Tänä vuonna annoin terhojen kuivua pitkään sisällä tarjottimen päällä, ennenkuin siirsin ne isoon lasipurkkiin. Viime vuonna purkitin terhot liian varhain, jolloin alimmaiset pääsivät ikävästi homehtumaan. Nyt maltoin odottaa, että väri muuttui kauttaaltaan ruskeaksi.

Tammenterhoista olisi tarkoitus myös askarrella jotain syksyistä. Katsotaan mitä vielä saadaan isomman pojan kanssa aikaan.

9.10.2016

Tervetuloa meille

Vihdoinkin seitsemän vuoden remontoinnin jälkeen tämä pieni kotimme alkaa näyttämään omalta. Osa huoneista on jo lähes valmiina remontoinnin osalta, mutta sisustelu niissä jatkuu. Tänne on tarkoitus tallettaa näitä valmiita kodin nurkkia, ja muuta kaunista mitä Hiirkosken tilalla on tarjota.

Onpa kivaa, katsotaan mitä tästä blogista tulee!