21.12.2018

Jouluinen asetelma ja joulutortut

Jokos teillä on koti jo jouluasussaan? 


Meillä täällä Hiirkoskella asiat ovat vielä hieman vaiheessa, kun loppuviikko on mennyt pikkuveljen kanssa flunssan selätykseen. Mutta onhan tässä vielä kaksi päivää aikaa, joten eiköhän meillekin saada tunnelmat kohdilleen ✩



Joulutunnelmaa on kuitenkin haettu jo leipomuksilla, ja päätettiin pikkuveljen kanssa kokeilla uutta lumihiutaleen mallista joulutorttua. Perinteiseen tähtitorttuun verrattuna tässä mallissa oli hitusen enemmän näpertämistä, mutta lopputulos oli moneen suuhun maistuvampi. Paistaessa ei tarvinnut pelätä kärähtäneitä sakaroita ja maistaessa hilloa sai joka suupalalla. Nämä menevät meillä jatkoon!


Toissa viikolla lupailin näyttää mitä muuta olin viime kirppiskierroksella onnistunut löytämään. Tai ei tässäkään ole vielä koko saalis, nimittäin mukaan lähti tavaraa puulapiosta teesiivilään. Osa tavaroista piti kesken kierroksen viedä jo kassalle odottamaan kun eivät enää mahtuneet ostoskoriin...
Kirppiksiltä ostan monesti yksittäisiä tavaroita, jotka tiedän sopivan meidän kodin tyyliin. Mutta toisinaan hyllyjen välissä kierrellessä vastaan tulee esineitä joista näen muodostuvan kokonaisuuden jo ostoskorissa. Näin kävi viime kerralla kun löysin messinkisen kynttelikön (3,5€), kuparisen tarjottimen (2€) sekä marokkohenkisen kulhon (3€). Kynttelikköä olin vailla, joten aika nappiin meni kierros!


Kaksi tehokasta päivää vielä tiedossa, ja sitten sytytetään kynttilät ja annetaan joulun tunnelman laskeutua ✩✩✩


14.12.2018

Muuttuneita joulun suunnitelmia ja keijuvaloja

Joulukuu kulkee hurjaa vauhtia ja jouluun on enää 10 yötä (kyllä laskin aivan itse)!


Meillä meni eilen joulun suunnitelmat uusiksi, kun äidilleni kävi haaveri ja rytäkässä oikea käsi meni poikki. Nyt toivotaan kovasti, että äitini käsi paranee ennalleen!
Joulun suunnitelmia pitää nyt tietysti muuttaa, koska äitini on aina tottunut tekemään jouluruoat koko porukalle. Selvää on, että pelkällä vasemmalla kädellä ei perunoita ja punajuuria kuorita, ja turha rehkiminen on nyt tietysti kielletty. Joten tänä vuonna taidan itse tarttua kuorimaveitseen äidin laatikkoreseptien lisäksi.


Kaikenlaisia valoja olen nyt viritellyt sinne ja tänne, jotta saataisiin vähän tunnelmaa tänne hämärään. Jo viime vuonna tykästyin erityisesti metallilankavaloihin, joita keijuvaloiksikin taidetaan kutsua.  Hentoinen valosarja on kiva asetella vaikka hyllylle tai helppo ripustaa roikkumaan. Pysyy muuten roikkumassa pelkän läpinäkyvän teipin avulla, testattu on! Yhden patterilla toimivan sarjan pujottelin tuonne astiakaappiin astioiden väliin jossa se nostaa astiat ihan uudella tavalla esiin.


Korituoli on talon uusin huonekalu joka tuli hankittua yhdellä tektiviestillä.
Siskoni tiedusteli tuossa eräänä päivänä, että olisiko meillä tarvetta korituolille joka oli hänen ystävällään ylimääräisenä. Ehdin vastata, että kyllähän meille aina yksi korituoli mahtuu. Ja samana iltana siskoni jo kurvasi pihaan korituoli mukanaan. Nostettiin se väliaikaisesti tuohon astiakaapin eteen, josta se löysikin oikeastaan aika kivan paikan.


Pannukakun tuoksut leijailevat nyt sen verran houkuttelevasti uunista, että taidan käydä nostamassa hillot pöytään.

Rentoa mieltä jouluvalmisteluihin!



9.12.2018

Joulukuusi lastenhuoneessa

Itsenäisyyspäivänä meillä taidettiin aloittaa uusi jouluperinne - kuusenhaku lastenhuoneeseen.


Tänä vuonna lastenhuonetta päästään ensimmäistä kertaa koristelemaan joulua varten. Jo aiemmin syksyllä lupasin pojille, että saavat huoneeseen oman pienen joulukuusen. Itsenäisyyspäivänä maa oli valkoisena ja päivä oli aurinkoinen. Pikkupakkasella olikin mitä mukavin lähteä joelle kuusen hakuun koko perheen voimin.


Kuusi mahtui juuri sopivasti koripunoksella koristeltuun sinkkiämpäriin, ja pohjalle laitoin kiviä painoksi. Pojat kaivelivat innoissaan joulukoristelaatikkoa, mutta tähän pikku kuuseen pyöriteltiin kuitenkin vain yksi valosarja ja paperipallonauha. Joulupallot saavat odottaa vielä reilun viikon, kunnes haemme ison kuusen alakertaan. Sekin kuusi tuli jo katsastettua samalla kuusenhakureissulla.


Viimeisimmällä kirppisreissulla tein joulukoristeostoksia. 
Löysin nuo pienet puutontut 1,5€:lla. Nämä nähdessäni ajattelin, että voisin niille sipaista kasvot valkoisella ja nutut harmaalla kalkkimaalilla, mutta nyt menevät vielä kivasti noin puunvärisinäkin. Pieninä ripauksina patinoitunut männynväri on sisustuksessa oikeastaan aika kivan lämmin. 
Olkipukkeja olin vailla, ja kirppistely ei taaskaan päässyt pettämään, kun vastaan tuli kaksi erilaista sarvipäätä. Pukit löytyivät eri pöydistä ja muistaakseni maksoivat 6€ yhteensä. 
Mukaan tarttui muutakin jouluista kotiin ja niistä sitten seuraavalla kerralla. 


Voitte varmasti kuvitella miten innoissaan lapset ovat olleet tästä pienestä joulunurkkauksesta. Yövaloja ei tässä nurkassa nyt hetkeen tarvita, koska kuusen valot saavat loistaa läpi yön. Joulukuusi näkyy molempien sänkyyn ja kovasti jo miettivät, että tuoko joulupukki lahjoja myös tämän kuusen alle ja onnistuvatko näkemään joulupukin sitten aattoyönä. Eiköhän ainakin joku tonttu käy pudottamassa pari pakettia tämänkin kuusen alle ;)


Ja viihtyy tässä nurkassa vähän vanhempikin joulustelija! 

✩✩✩



2.12.2018

Tupa talviasussa

Meille satoi tänään ensilumi, ja lapset eivät meinaa pysyä toppahousuissaan. Valkoinen maa toi heti talvisemman tunnelman ja sen avulla onkin kiva jatkaa kodin laittamista jouluiseen asuun.


Vaihtelen mielelläni kodin sisustusta vuodenaikojen mukaan. Tähän aikaan vuodesta laitan kotia oikeastaan talvea varten enkä varsinaisesti joulua varten.  Meille ei tule kuin muutamat jouluisemmat koristeet, kuten olkipukit ja muutamat tontut, ja tietysti joulukuusi. Muuten miellän jouluvalot, kynttilät ja taljat ennemminkin talviseksi sisustukseksi, joista suurin osa saa olla paikoillaan koko talven ajan. Täällä maalla illat ovat sysipimeitä, joten ulkovalot saavat valaista läpi pimeän kauden. Ja sisällekin ripustetut valot pidän roikkumassa aika pitkälle kevääseen.


Tupa on nyt ensimmäinen huone joka on päässyt talviseen asuun. Nostin keittiöntasolle omat lempparikoristeeni, nuo Tine K:n kuuset. Tämän tyyppisiä oksakoristeita näkyy enemmän tähden muotoisina, mutta nuo erikokoiset kuuset toimivat myös tosi hauskasti. Ja tällaiset olisi itsekin todella helppo toteuttaa, tarvitaan vain oksia ja narua, ja ehkä näppärät sormetkin.


Ripustin paperitähden ikkunaan, hain pihalta muutamat luonnonkanervat ja riisipuurokin piti pyöräyttää. Ja niin talven tunnelma oli valmis!


Nyt siirryn vintille kaivelemaan lisää jouluvaloja. Ihanan talvista sunnuntaipäivää sinulle!