Jouluinen asetelma ja joulutortut

21.12.2018

Jokos teillä on koti jo jouluasussaan? 


Meillä täällä Hiirkoskella asiat ovat vielä hieman vaiheessa, kun loppuviikko on mennyt pikkuveljen kanssa flunssan selätykseen. Mutta onhan tässä vielä kaksi päivää aikaa, joten eiköhän meillekin saada tunnelmat kohdilleen ✩



Joulutunnelmaa on kuitenkin haettu jo leipomuksilla, ja päätettiin pikkuveljen kanssa kokeilla uutta lumihiutaleen mallista joulutorttua. Perinteiseen tähtitorttuun verrattuna tässä mallissa oli hitusen enemmän näpertämistä, mutta lopputulos oli moneen suuhun maistuvampi. Paistaessa ei tarvinnut pelätä kärähtäneitä sakaroita ja maistaessa hilloa sai joka suupalalla. Nämä menevät meillä jatkoon!


Toissa viikolla lupailin näyttää mitä muuta olin viime kirppiskierroksella onnistunut löytämään. Tai ei tässäkään ole vielä koko saalis, nimittäin mukaan lähti tavaraa puulapiosta teesiivilään. Osa tavaroista piti kesken kierroksen viedä jo kassalle odottamaan kun eivät enää mahtuneet ostoskoriin...
Kirppiksiltä ostan monesti yksittäisiä tavaroita, jotka tiedän sopivan meidän kodin tyyliin. Mutta toisinaan hyllyjen välissä kierrellessä vastaan tulee esineitä joista näen muodostuvan kokonaisuuden jo ostoskorissa. Näin kävi viime kerralla kun löysin messinkisen kynttelikön (3,5€), kuparisen tarjottimen (2€) sekä marokkohenkisen kulhon (3€). Kynttelikköä olin vailla, joten aika nappiin meni kierros!


Kaksi tehokasta päivää vielä tiedossa, ja sitten sytytetään kynttilät ja annetaan joulun tunnelman laskeutua ✩✩✩


2 kommenttia

  1. Minäkin tein pari viikkoa sitten noita lumihiutaletorttuja ja pääsivät kyllä meilläkin jatkoon. Olet tehnyt hyviä löytöjä kirppikseltä. Ihana tuo kynttelikkö ja tosi kaunis kokonaisuus. Kirppikset ovat ihania aarreaittoja. Koskaan ei tiedä, mitä ihanaa siellä tulee vastaan. Hyvää joulun odotusta sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kaima! :)
      Tänään tuli väkerrettyä vielä uusi erä torttuja, ja hyviä tuli taas.
      Kirppiksissä parasta on juurikin se jännitys, että löytyykö aarteita vai ei :) Ihanaa joulua sinulle! ✩✩✩

      Poista