Lettuja pikku potilaille

3.1.2017

Meillä jylläävä tauti paljastui sitten influenssaksi.
Joillain supervoimilla olen kuitenkin itse pystynyt välttämään tartunnan. Tai tuskin tässä mikään Wonder woman ollaan, eiköhän resistenssi ole tullut hankittua jo joskus aiemmin sairastamalla.

Yskiville pojille ei ole ruoka kunnolla maistunut ja ajattelin kokeilla jospa letut kelpaisi. Ei terveellisin vaihtoehto, mutta menköön näin sairaana. Pääasia, että jotain syövät.

Lettutaikinan tein taas luottoreseptillä, jonka laitan nyt tännekin muistiin.
Taikinan jujuna on mausteet, jotka antavat lettujen makuun syvyyttä. Ajatus mausteista voi tuntua hassulta, mutta me olemme olleet niin vakuuttuneita mausta, että nykyään meillä tehdään letut aina tällä reseptillä. Jos vaihtelua kaipaa, niin taikinan sekaan sopii hyvin porkkanaraaste tai silputtu pinaatti.


Täydelliset letut

5 dl maitoa
2 kananmunaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
  ½ tl paprikajauhetta
ripaus mustapippuria
(2 dl porkkanaraastetta tai silputtua pinaattia oman maun mukaan)

Ainekset sekaisin ja jätetään taikina turpoamaan. 
Puolen tunnin päästä paistetaan voissa pitsireunaisia lettuja, ja nautitaan hillon ja mansikoiden kera.
Namsk!




Lähetä kommentti