Ebba Masalin kalenteri ja uudet alut

18.1.2019

Vaikka tämän vuoden puolella on jo tullut kirjoiteltua niin silti tämä tuntuu vuoden ensimmäiseltä postaukselta. Kevättä kohden mennään - ainakin ajatuksissa!


Pakkasta on -17 astetta ja piha notkuu lähes puolen metrin kinoksista, mutta ajatus on silti muuttunut keväisemmäksi. Tänään nautittiin upeasta auringon paisteesta ja päivän pidentymisen on jo huomannut. Tammikuu on jo kääntynyt loppupuolelle ja helmikuu on aina niin mukavan lyhyt. Maaliskuussa suunnitellaankin jo poikien syntymäpäiviä ja siitä se kevät sitten alkaakin. 


Jouluruusuja taisin pitää liian lämpimässä tuvassa ja ne pudottivat kukkansa turhan nopeasti. Mullasta näytti kuitenkin pilkistävän uusia lehden alkuja joten ajattelin ettei kasvit ehkä olleetkaan täysin menetetyt. Kuistin viileydessä ne alkoivatkin kurottelemaan varsiaan ylöspäin. Toinen on jo kasvattanut hienot lehdet, toinen on hieman ujompi. Toivottavasti nämä viihtyvät kevääseen asti, jotta saisin ne istutettua pihalle.


Blogikin tuntuu olevan uuden edessä. Mitään sen ihmeempää ei ole tapahtunut, mutta oma ajatus on jotenkin selkeämpi blogin suhteen. Innostus tämän tekemiseen kasvaa koko ajan ja uusimpana innoittajana on uusi kameran objektiivi. Pääsin kesällä kuvaamaan erään lehtijutun ja osan palkkiosta päätin sijoittaa takaisin tähän harrastukseen.
Jo blogia aloittaessa päätin, että blogin kuvien tunnelma tulee olemaan pehmeä ja lämmin. Ja uudella objektiivilla saan kuviin nyt lisää tuota pehmeyttä mikä minua kuvissa monesti viehättää.


Mutta hei, eikös ole ihana tuo Ebba Masalinin seinäkalenteri! 
Ebba Masalinin koulutauluja ihastelen aina sellaisen nähdessäni, mutta meille en sellaista ole vielä kiikuttanut. (Ja nyt tietysti keksin mihin sellainen kaivattaisiin pikimmiten!) Mutta tämän seinäkalenterin avulla pääsen ihastelemaan jopa 12:sta erilaista kuvaa. Ja oli tällä kalenterilla ihan todellinen tarvekin - kalenteriin merkataan viikkomenot ja poikien päiväkodin ohjelmat. Nyt pitäisi lelut, eväät ja kurahousut olla mukana oikeina päivinä, muistettavaksi jää enää missä päivässä mennään. Sekin saattaa tietysti olla oma ongelmansa!  


Teitä lukijoita saapuu tänne koko ajan enemmän mistä olen kovin iloinen ja toivon, että löydätte täältä inspiraatiota ja kauneutta! 

Ihanaa viikonloppua ja ensi kerralla inspiroidutaan ensimmäisistä tulppaaneista!


Lähetä kommentti