Olen jo lapsena rakastanut kirpputoreilla kiertelyä ja tuolloin minuun taidettiin istuttaa myös rakkaus vanhoihin tavaroihin. Tai tarkemmin sanottuna rakkaus löytöihin. 

Lama-ajan lapselle ei kaupoista ostettu kuin ne välttämättömimmät, joten jo tuolloin huomasin mitä aarreaittoja kirppikset ovat. Lapsena kuljin äidin mukana myynti- ja ostoreissuilla, ja usein sain näiltä reissuilta pikkurahalla jotain kivaa mukaani. Teini-iässä kirppiksiltä löytyi päheimmät (hippi)vaatteet, ja tyylin (onneksi) vaihtuessa nykyään etsin kirppiksiltä kodin sisustusta.

KonMari- kodin järjestelymetodiin tutustuneille on tuttu ajatus siitä miten esineen tulisi tuottaa iloa omistajalleen tai muuten se on turha ja siitä tulisi luopua. Askeettinen koti ei ole minua varten, koska rakastan tavaroita ja kaipaan niitä ympärilleni. Mutta en mitä tahansa tavaroita. Huomaamattani olen toteuttanut KonMari ideaa myös toisinpäin - jo tavaraa ostaessani, eikä vain siitä luopuessa, puntaroin minkä tunteen se herättää. Ensimmäinen ja tärkein kaikista kriteereistä on kauneus, tavaran pitää aina viehättää jollain tavalla. Vasta tämän jälkeen tulee sen käyttötarkoitus ja tarpeellisuus, ja lopullisen ostopäätöksen määrittelee hinta. 

Mutta mikä siinä vanhassa tavarassa minua kiehtoo?
Minulle vanhat tavarat tuottavat nimenomaan tuota toivottua iloa ja päällimäisenä syynä tähän on niiden historia. Vanhalla tavaralla on aina historia, lyhyt tai pitkä, mutta se on olemassa. Ja jos satun saamaan tuota tarinaa edes vähän selville on se suuri ilo.
Kirppikset tuovat tähän vielä lisäksi löytämisen riemun. Ainakin minua riemastuttaa rutkasti enemmän, kun löydän sen kauniin kipon niiden muiden vähemmän viehättävien joukosta, kuin vaihtoehtoisesti olisin sen valinnut kaupan hyllyltä tusinan muun samanlaisen joukosta.

Ja perjantaisella kirppisreissulla kuvien tavarat viehättivät niin paljon, että kannoin ne kassalle asti. Saaliiksi tuli siis vanha Porvoolaisen leipomon pullalaatikko (laatikon mukana oli ihana pieni historiatieto), sokerikko, Arabian Kaarna sarjan kaadin, toinen rustiikkinen kaadin sekä muutama lasipurkki.

Lapset löysivät muumipelin, iltasatukirjan ja ritarimiekat. Autossa miekka kädessä istuessaan isoveli hihkui miten tällä kertaa löysivät niin kivoja juttuja. Taitaa olla kirppisinnostus ja löytämisen riemu nyt jo istutettu omiinkin lapsiin.

Mitä te etsitte kirppiksiltä ja viehättääkö teitäkin vanhat tavarat? 

Turhan pitkä blogitauko ehti tulla tähän väliin, mutta minkäs teet. Tätä tämä arki nyt on, tarhan ja töiden välillä suhaamista, ja illat jäävät kovin lyhyeiksi näille omille jutuille. Mutta tänään nipistin vähän omaa aikaa näin aamusta.

Viime aikoina remonttirintamalla on tullut edistettyä pitkään roikkumaan jääneitä juttuja ja parina viikonloppuna olen maalaillut kalkkimaaleilla. Tänään ajattelin kertoa omia kokemuksiani näistä maaleista, kun kohteitakin on ehtinyt kertymään jo vähintään parikymmentä.

Kalklitir maalia olen ensisijaisesti käyttänyt seinien maalaamiseen joihin se antaa ihanan eläväisen sävyn, mm. meidän hirsiseinät on maalattu tällä maalilla.

Olen käyttänyt Kalklitir maalia myös muihin kohteisiin, kuten kuvissa näkyvään olohuoneen kaappiin, orkidean jalalliseen ruukkuun ja taulun kehyksiin.
Tällä maalilla on myös mahdollista tehdä ns. väripesuja jolloin erittäin ohuella maalilla saadaan esineen pintaan huntumaisen läpikuultava sävy. Tällaisen käsittelyn olen tehnyt taulun kuvalle joka oli aiemmin väreiltään voimakkaan kellertävä. Pyörittelin vesimäisen valkoisen maalin kuvan pintaan jolloin se muuttui paremmin huoneen sävyihin sopivaksi - aiemman värin voi kurkata täältä.

Tuvan astiakaappiin ja lautashyllyyn olen käyttänyt JDL:n maaleja. Tämän merkin maaleilla väristä tulee tasaisempi ja tällä on helpompi maalata pienempiä pintoja.

Kaikille kalkkimaaleille on ominaista huokoinen pinta, joten kulutusta vaativille pinnoille on hyvä levittää jokin "kylläste". Itse olen suosinut JDL:n vahoja. Vaha tekee maalatusta pinnasta paremmin vettä ja likaa hylkivän jolloin pintoja on helpompi pitää puhtaana. Kalklitir maalillekin olen tätä vahaa käyttänyt, mutta pinta imee vahaa huomattavasti enemmän kuin JDL:n oma maali. 

Voin tunnustaa, että olen täysin hurahtanut näihin maaleihin ja niiden pehmeisiin sävyihin. Ja voi kuulostaa, että näillä maalaaminen vahailuineen olisi kovin työlästä, mutta minä olen kokenut nämä maalit jopa helpommiksi kuin muut kalustemaalit. Maali kuivuu hetkessä jolloin toisen kerroksen (jos sitä edes tarvitaan) voi levittää jo saman päivän aikana. Ja yleensä pohjatöitä ei tarvita joten hommaan voi ryhtyä heti kun inspis iskee, ja valmista tulee hetkessä.
Vaikka maalaaminen on nopeaa on silti hyvä antaa maalatun pinnan kovettua rauhassa ainakin muutaman päivän tai jopa viikon. Vahaamisen teen myös yleensä vasta tässä vaiheessa.

Juttua näistä kalkkimaaleista riittäisi vaikka kuinka, mutta jatketaan toisella kertaa.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!