Älä häittäile, istu mättäälle

23.4.2017

Vaikka remonttia olemme näinä vuosina tehneet paljonkin on tahti ollut leppoisa. Varsinkin pihaa olemme tehneet rauhassa ja toisinaan (aika useinkin) ollaan vain istuttu mättäälle ihmettelemään. Viime vuosina on mielessä käynyt miksemme tehneet tiiviimmällä tahdilla ennen lapsia, mutta toisaalta monet kahden hengen taloudessa tehdyt ratkaisut olisivat saattaneet olla toimimattomia nyt neljän hengen taloudessa.

Meille on muodostunut tavaksi tehdä hommia siellä missä sillä hetkellä innostaa. Tällä tyylillä hommat ainakin etenevät, mutta toisaalta moni paikka jää keskeneräiseksi. Tässä ikuisuus projektissa on kuitenkin tärkeää, että mielekkyys säilyy ja kivaa tekemistä löytyy.


Tontti on jo ennen meitä ollut pitkään luonnontilassa, ja sammalmättäät ovat saaneet kasvaa rauhassa. Muistan kuinka aikoinaan mökillä vaarini kielsi rapsuttelemasta sammaleita, ja nyt huomaan toitottavani samaa omille lapsille. Mutta tällä kertaa tilanne olikin toinen ja sammalta sai repiä ihan luvan kanssa.
Rupesimme pojan kanssa nimittäin rapsuttelemaan isoa kumparetta, ja kuten arvelinkin alta alkoi paljastumaan kalliota. Oli hauskaa puuhaa, ja kalliota saatiin vauhdilla näkyviin, kun jyrkästä reunasta sammal rullautui irti isoina mattoina. Kallion päällä vauhti loppui, koska kymmenisen senttiä paksu märkä sammalmatto oli sen verran painavaa, että avuksi tarvitaan lapio- ja miesvoimaa. Jatketaan tätä projektia taas kun sille päälle satutaan!
Mielessäni jo kuitenkin nään kuinka hieno rinteestä joskus tulee, kun oleskelupaikkoja ja istutuksia reunustaa harmaat kalliot.



2 kommenttia

  1. Tuollaiset "löydöt" ovat ihania! Meillä on samantapainen tyyli tehdä ja edetä. Tosin me muutimme tähän pienten lasten kanssa, joista nuorin syntyi ensimmäisenä maalaiskesänämme. Hyvä, että ei sentään saunasynnytystä tullut. Kiirettä piti! Minusta tuntuu, että nuorempana jaksoimme puurtaa sinnikkäästi ja nyt olemme oppineet armollisuutta itsellemme. Tekemisen hohto ei ole mihinkään kadonnut, vaikka se ajoittain onkin piileskellyt nurkan takana. Nyt on alkamassa uusi elämänvaihe, jolloin voi itsekkäästi heittäytyä johonkin puuhaan täysin kellosta välittämättä siis silloin kuin on vapaalla. Hyvää kevätaikaa ja kallionne on huikea! Siirtäkää sammaleet johonkin muuhun kohteeseen. Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että tämä on uteliaiden tapa edetä :) Aina pitää olla jotain kohtaa rapsuttelemassa ja kurkkimassa mitä alta löytyy, niin ulkona kuin sisälläkin.
      Sammaleet jäivät viikonloppuna kaadettujen puiden alle, mutta eivätköhän näillä räntäsateilla pysy kosteana, jotta saadaan siirrettyä muualle.
      Hyvää kevättä sinullekin ja nautitaan puuhasteluista!

      Poista