Harmaita päiviä

3.11.2018

Päivät ovat olleet harmaita ja vetokin sen mukainen. 


Pari viikkoa sitten kannoin laatikoita vintiltä makuuhuoneeseen tarkoituksena käydä kirppistavarat läpi. Kello seitsemän illalla ei ollut parhain aloitusaika urakalle, joten niinhän siinä kävi, että ne samaiset laatikot on edelleen makkarin nurkassa avattuina ja sisältö levitettynä.
Kuvat ovatkin siitä siistimmästä vastakkaisesta nurkasta, jonka tuossa laatikkorumban keskellä pyöräytin myös uuteen uskoon. Tai oikeastaan kirppishommat jäi juurikin siitä syystä kesken kun rupesin vaihtelemaan yöpöytien paikkoja. Välillä nämä hommat tuppaa vähän rönsyilemään.

Järjestelyinnostus on odottanut uutta tulemistaan, kun olo on ollut jokseenkin vetämätön. Ensi viikolla pitäisikin käydä mittauttamassa veriarvoja. Olen taipuvainen matalaan hemoglobiiniin, ja katsotaan nyt ensimmäistä kertaa ne paljon viimeaikoina puhuttaneet raudan varastoarvotkin. Jospa niistä löytyisi syy tähän harmauteen, jota ei punainen huulipunakaan tunnu enää piristävän.


Jos olo olisi ollut pirteämpi niin olisin varmaankin jo tehnyt makkarin tapetille jotain. Makuuhuoneessa huonekalut ovat suurin piirtein löytäneet paikkansa ja pidän kovasti tuosta kesällä ostetusta sänkykatoksesta. Mutta makkarin värimaailmaan kaipaisin jotain muutosta ja tiedän, että isoin syy tähän on tapetin turkoosi väri (luonnossa väri on hieman voimakkaampi kuin kuvissa). Joten taas kerran kaivoin esiin Vintage Paint- kalkkimaalaus kirjan, jossa on ohjeet tapetin patinointiin. Kirjassa tapetti on "vanhennettu" hiomalla kuvio ensin kuluneeksi ja sitten pinta on patinoitu vielä harmaalla vahalla.
Pyörittelen mielessä vielä eri vaihtoehtoja, ja kunhan saan tarmon puuskan niin teen seinille jotain. Ensin pitäisi kyllä saatella tuo kirppisurakka loppuun jaloista pyörimästä...


Rauhallista lauantaita ja hyvää pyhäinpäivää!


Lähetä kommentti