Syysasetelma vaahteran alla

8.10.2019

Jatketaan syksyistä väri-iloittelua!


Viikonloppuna tuli vietettyä paljon aikaa pihalla ihanan kirpakassa syyssäässä. Kantelin ruukkuja ja pihakalusteita varastoon päin, kun hehkuva vaahtera houkutteli jättämään osan tavaroista tähän talon nurkalle. Tuoli ja puulaatikko saivat jäädä kuormasta ja niiden ympärille syntyikin pieni syysasetelma!



Nostelin callunat patinoituneisiin saviruukkuihin, joissa nuo rennosti rönsyilevät kasvit ovat kyllä erityisen kauniit. Talvea varten callunat on paras siirtää talven kestäviin ruukkuihin, mutta ennen pakkasia saavat vielä hetkisen sulostuttaa pihaa saviruukuissaan. Callunoiden ympärille toin kynttilöitä ja kurpitsoja, ja syksyn sävyinen vilttikin huuteli pääsyä mukaan!





Syksyn ensimmäiset kukkasipulit tuli ostettua ja ne pitäisi vielä maahan asti tökkiä. Puutarhakaupoilla aina vähän hullaannun ja haalin kärryyn erilaisia sipulipusseja. Vaikka pieniä ovatkin, niin kukkasipuleista kertyy nopeasti useampi kymppi maksettavaa, ja lopulta kassalla hämmästelenkin loppusummaa. Ehkä ensi vuonna pitäisi käydä kurkkaamassa kevätmessut, jos siellä olisi hyviä kukkasipulitarjouksia. Meidän isoissa kukkapenkeissä kun ei 10 tulppaania vielä näytä miltään, joten kukkaerikoisuuksien sijaan tarvitsisin isoja määriä ihan perus nättejä tulpaaneja ja skilloja ja helmihyasintteja ja narsisseja ja ja... Jep, ihana kukkasipulihuulluus!




Syysasetelmaa ihailin hämärän tuloon asti, jolloin oli paras siirtää viltti ja kurpitsat sisälle suojaan öttiäisiltä. Muuten asetelma saa olla vielä paikoillaan, jotta voin sitä tuolta nurkan takaa tuvan ikkunasta vielä fiilistellä!



Värikästä syysviikkoa sinulle!

*

Joko seuraat Hiirkoskea 



Lähetä kommentti