Tunnelmallista lauantai-iltaa!
Kun pari viikkoa sitten tein keittiön ikkunan alle pienen syysasetelman, en malttanut sitä korjata pois ennen iltahämärää. Illan pimetessä muutama lyhty piti vielä tuoda lisää, jotta kynttilöiden tuike näkyi ihanasti sisälle asti.
Odotan palavasti sitä aikaa kun pihan kunnostus saadaan valmiiksi ja voin ripustella lyhtyjä ja valoja pitkin pihapuita ja valaisemaan kulkureittejä. Kulkisin kirpakassa syysillassa sorapolkuja pitkin pihan perälle kasvihuoneeseen, jossa syksy alkaisi vaihtumaan jouluiseen askarteluaikaan. Tähän puutarhaunelmaan ei riitä vuosi eikä kaksi, mutta toivottavasti ensi syksynä muutama kulkureitti olisi jo selkiytynyt ja voisin niitä reunustella lyhdyillä.
Puutarhasta keittiöön, jossa Orthexin keittiövälineiden arvonta on saatu päätökseen ja voittaja arvottu! Onnenarpa osui tällä kertaa Emmalle, joka osallistui kisaan fb-sivujen kautta. Kiitos vielä kaikille osallistujille ja oli niin kiva kuulla, että siellä ruudun toisella puolella on pidempään mukana kulkeneita ja ihan uusiakin lukijoita!
Jokohan tästä joutuisi nukkumaan.
Tai ehkäpä ensi yönä saatava yksi ylimääräinen tunti tuokin tähän iltaan vielä yhden jakson verran Netflixiä!
Lähetä kommentti