Meidän jouluinen koti lehdessä

3.11.2019

Lokakuun loppu meni niin vauhdilla, etten viikolla ehtinyt blogin pariin ollenkaan. 


Lokakuinen Hiirkoski- postaus saa vielä odotella ensi viikkoon, koska en malta olla kertomatta teille mitä puuhasin jonkin aikaa sitten työpöydän ääressä...


Tällä viikolla meidän jouluisen kodin on voinut löytää lehtihyllyistä KotiAarre- lehden sivuilta! Meidän kodista kertovan jutun olen kuvannut ja kirjoittanut itse, ja jutussa virittäydytään joulun tunnelmaan. Lehti on myynnissä marras-joulukuun ajan ja on täynnä joulun sisustusideoita ja tunnelmallisia koteja. Lehteä selatessa minä ainakin aloin pääsemään jo ihan joulufiiliksiin! 




Meidän kodin kuvat ovat viime joululta ja niitä on paljon! Osa kuvista pääsi lehden sivuille ja osa tullaan näkemään täällä blogissa. Joulu tulee aina odotettua nopeammin ja aloitan tunnelmaan virittäymisen täällä bloginkin puolella nyt jo marraskuussa. 



Tänään ilma on plussan puolella joten voisin viimein suorittaa inhokki puuhan - ikkunan pesun.
Palkintona saa sitten napsauttaa joulutähdet palamaan marraskuun pimeyttä vasten!

Joko teillä on alkanut hiipimään jouluinen tunnelma mieliin ja kotiin?

*

Joko seuraat Hiirkoskea 



Lähetä kommentti