Olohuoneen nurkassa

25.7.2017

Aiemmin olen kertonut miten olohuoneemme järjestys on ollut hankala saada toimivaksi huoneen pitkulaisuuden vuoksi. Asiaa ei ole myöskään helpottanut kolmella seinustalla olevat ikkuna- ja oviaukot. Kevään jälkeen olohuoneen järjestys onkin muuttunut jo moneen kertaan, kun olen metsästänyt sitä toimivinta ratkaisua.


Toissa viikolla päivitin olohuoneen ilmettä kevyemmillä matoilla. Yleensä olen vaihtanut matot jo toukokuussa, mutta iltasella on varpaita palellut niin kovasti, etten ole asian kanssa pitänyt kiirettä. Viimein päätin, että lämpimien iltojen odottelu saa loppua ja villamatto siirtyi vintille. Ja samalla kun matot oli kääritty lattialta pois oli tietysti helppo kokeilla sohvalle taas uutta paikkaa.


Sohva siirtyi nyt vinottain nurkkaa vasten, jolloin taakse jäi sopivasti tilaa pöydälle. Sohva on ollut kiva näin vinottain, mutta muuten omaan silmään tuo nurkkaus on vielä liian tyhjä. Seinille kaipaisin lisää tauluja, mutta koska kehysostokset eivät tuottaneet tulosta, niin jätin nyt peilin vielä paikoilleen. Jokin isompi viherkasvi voisi pehmittää nurkan kulmikkuutta (ja kattolistatkin tietysti tekisi yleisilmeelle aika paljon...). No katsotaan nyt millaiseksi tämä vielä muodostuu. Mutta nurkkauksen pöytävalaisimeen olen kyllä tyytyväinen. Mitäs mieltä olette? Korkeutta tuolla on melkein 80cm. Valaisimesta on tulossa oma postaus, nimittäin se löytyi lähes omista nurkista, kun vain vähän silmäili ympärilleen.


Kesäisin meillä on ollut tapana käydä paikallisessa kesätapahtumassa syömässä letut ja rapsuttamassa lampaita, ja tällä kertaa mukaan tarttui jotain kotiin vietävääkin.
Tapahtumassa oli myynnissä täällä lähellä valmistettuja sisustustekstiilejä, joista päädyin ostamaan muutaman. Tyynyliinoissa oli vaikka mitä ihania vaihtoehtoja joista nappasin mukaan tämän sinisen kelim-henkisen tyynyliinan. Sininen väri tuokin kivaa vaihtelua meidän neutraalien värien sekaan.


Lähetä kommentti