Blogin pitäminen on ollut ihanampaa kuin kuvittelin ja antanut minulle enemmän kuin osasin toivoa. Viime vuosiin on mahtunut turhan paljon murhetta ja muutosta, jotka yhdistettynä pikkulapsiaikaan ja kodin keskeneräisyyteen, ovat venyttäneet omaa jaksamista äärimmilleen. Toisinaan mielessä on käynyt, että onko tämä jatkuva paikkojen kunnostaminen kaiken tämän arvoista.
Kuusi vuotta kestänyt "kuherruskuukausi" talon kanssa tuli päätökseen viime kesänä ja hetken ihan tosissani mietin, että nyt tämä loppuu. Yksinkertaisesti tuntui, että talo vei enemmän kuin mitä antoi.
Mutta sitten, ostin järjestelmäkameran ja yhtäkkiä linssin läpi katsottuna talo alkoikin taas näyttämään parhaita puoliaan. Keskeneräisyyden sai rajattua kuvien ulkopuolelle ja alkuperäinen visio siitä mitä tästä talosta ja paikasta saisi tehtyä alkoi palautumaan mieleeni. Toisinaan myös keskeneräisyys muuttui kameran kautta kauneudeksi.
Seuraavaksi tuli syksy ja uskalsin ruveta keräämään näitä hetkiä myös tänne blogiin. Ja hyvä niin, blogista on nimittäin muodostunut ihana harrastus, joka on tuonut määränpään taas näkyviin. Sanotaan, että tärkeintä ei ole määränpää vaan matka, mutta ilman määränpäätä ei ole matkalla minnekään. Ja määränpään näkeminen on saanut minut jälleen nauttimaan matkasta tässä paikassa, ylä- ja alamäkineen.
Vaikka syksyllä tämän
blogin itseäni varten aloitin, niin on ollut kiva huomata, että tänne on
eksynyt tasaisesti lukijoita (siis muitakin kuin äiti ♡). Kotiin ja
remonttiin liittyviä postausaiheita on jo monia mielessä, ja varmasti
näin lomalla niitä ehdinkin toteuttamaan. Joten ihanaa kun Hiirkosken
tapahtumat ja kotimme ovat teitä lukijoita kiinnostaneet, ja tulkaahan
toistekin!
~ Christina
p.s. ja näillä kumisaappailla on nimenomaan kuljettu sitä työntäyteistä matkaa, joten kumisaappaat nro.6 ovat jo ostoslistalla
Lähetä kommentti