Iloisena keittiössä

26.8.2018

Viime viikonloppuna häiritsin miehen ruoanlaittopuuhia häärimällä kameran kanssa ympärillä. 



Keittiössä on taas ollut astetta mukavampi kokkailla, kun saareke on saatu näkyviin kaikenmaailman ruuvipussien ja työkalujen alta. Keittiön saareke on meillä se paikka mihin alkaa helposti kertymään kaikenlaista tavaraa ja erityisesti pienet remonttikamat on siihen helppo levittää. Mutta nyt kun työkaluja ei tarvita enää päivittäin, niin olen ottanut asiakseni pitää saarekkeen puhtaana ylimääräisistä rojuista ja pyhittää sen kukkasille ja ruoanlaitolle niin kuin sen alkuperäinen tehtävä onkin.



Ja jos mietitte mitä se mies näistä valmisti, niin pasta-ateria nostettiin pöytään hetken kuluttua. Ehkä jo arvasittekin!



Vähän hassu aihe tänne ruokakuvien sekaan, mutta menköön :D
Tänään olen myös onnellinen kun vihdoin pääsin eroon kesäkuusta lähtien vaivanneesta munuaiskivestä. Parin kuukauden ajan olen päivittäin kärsinyt kivuista tai vähintään hyvin epämukavasta olosta ja nyt eilisestä, humps vaan, olo on normaali. Niin helpottunut tunne! Toisessa munuaisessa on kyllä vielä kivi joka syksyn aikana murskataan ultaäänellä kuten tämä ensimmäinenkin, mutta se ei onneksi oireile ja nyt voin ainakin hetken nauttia normaalista olotilasta. Viime yönä uni oli selvästi syvempää ja aamulla herätessä olo tuntui pitkästä aikaa energiseltä ja levänneeltä!




Minä odottelen täällä poikia juoksukilpailuista kotiin ja nyt tartun maalipensseliin, koska poikien sänkyihin pitää saada kaiteet maalattua.  

Energistä sunnuntaita sinulle!


Lähetä kommentti