Työ-/Vierashuone *ennen ja jälkeen*

3.3.2019

Niin kuin viimeksi lupailin, niin jatketaan tänään talokierrosta ja siirrytään olohuoneen läpi meidän työ-/vierashuoneeseen. Tai kuten me perheen sisällä sanoisimme, pikkuhuoneeseen.


Kuten olohuoneen "ennen ja jälkeen" jutussa kerroin oli pikkuhuoneen ja olohuoneen välinen kulku suljettu aiemmassa remontissa. Kulkuväylä tänne pikkuhuoneeseen kävi tuvan ja portaikon läpi, joka sai huoneen tuntumaan todelliselta peräkamarilta.

Tässäkin huoneessa tehtiin kunnollinen remontti. Kaikki pinnat uusittiin ja eristeet vaihdettiin hengittäviin. Olohuoneen remontin yhteydessä avattiin huoneiden välille kulku vanhan oviaukon kautta. Lattioissa jatkettiin samalla lautalattialla kuin muuallakin alakerrassa, ja seinät tapetoitiin paperitapetilla. 
Minä olen tehnyt kaikki tämän talon tapetoinnit, ja tätä huonetta tapetoidessa odotin pikkuveljeä 7:llä kuulla jo kohtalaisen kokoisen mahan kanssa. Muistan miten tapettivuodan vettyessä oli onneksi aikaa pitää pieni huilitauko. Urakkapalkoille ei tuossa hommassa olisi ollut asiaa, mutta sinnikkäästi tein kuitenkin valmiiksi asti. 


Pikkuhuone toimii nykyään kivasti olohuoneen jatkeena. Etelään suunnatusta isosta ikkunasta pääsee valo kulkemaan olohuoneeseen asti, ja muutenkin ilma ja lämpö kiertää niin paljon paremmin koko alakerrassa. 


Pikkuhuoneen ja portaikon välillä oli aiemmin muovinen haitariovi, jonka korvasimme puisella liukuovella. Tarvittaessa, vaikka vieraita majoittaessa, huoneen saa siten edelleen suljettua omaksi sopekseen. 
Kääntyvän oven sijasta liukuovi mahdollisti myös sen, että tähän nurkkaan jäi tilaa pienelle työpisteelle. 


Ensi kerralla kerron vielä millainen osuus tällä huoneella on meidän huushollin pyykkihuollossa.

Kivaa viikonalkua!


2 kommenttia

  1. Onpa viehättävä pikkuhuone! Nämä tilojen nimitykset ovat hauskoja perheen keskeisiä nimityksiä, jotka jäävät elämään. Vanhoissa taloissa on erilaisia, yllättäviäkin tiloja, joiden toiminnoissa saa käyttää mielikuvitustaan. Kiinnostuneena jään odottamaan, miten esittelemäsi huone liittyy pyykkihuoltoon. Minäkin kirjoitan tätä Upo -mankelini vierellä. Kirjoittaessa voi samalla pyöräyttää mankelissa lakanan tai pari. Selkäni takana kuntopyörä odottaa iltalenkkiä. Tietokoneen näytöltä on kätevää/kivaa samalla katsoa vaikka Netflixistä jokin sarjan pätkä. Hyvää maaliskuuta! Lasketellaan kohti kevättä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Teillähän kuulostaa olevan siellä oikein monitoimihuone :) Vanhoista taloista monesti puuttuu nuo kodinhoitotilat, joten luovia ratkaisuja joutuu käyttämään. Kivaa maaliskuuta myös sinne!

      Poista