Pinkit pionit ja ärhäkät ampiaiset

25.6.2019

Eilen oli yhdeksäs hääpäivä, joten teemaan sopiikin hyvin minun hääkimpun mukaiset kukat eli...


...ihanat pionit!



Edeltävän omistajan toimesta pihalla (ja muuallakin) oli tehty joitain erikoisia ratkaisuja, mutta yhdestä päätöksestä olen ollut täysin samoilla linjoilla. Nimittäin pionien määrästä. Pionien istutusten kanssa ei, minun onneksi, oltu pihistelty ja näin äkkiä laskettuna puskia taitaa olla pihassa parikymmentä. 
Pioni on yksi lempikukistani ja olen onnellinen, että voin kerätä näitä kaunottaria omasta puutarhasta. Joka vuosi kerättävää riittää useampaan kimppuun ja erityisesti tänä vuonna, nuppujen määrästä päätellen, tuntuu olevan pionille suotuisat oltavat. 



Ensimmäiset kukat avautuivat juhannukseksi ja kävin niitä tietysti noukkimassa maljakkoon. Itseäni miellyttää eniten hennon vaaleanpunaiset pionin kukat, mutta ovathan nämä hehkuvat pinkitkin aivan upeita.




Toinen puutarhaelämään liittyvä ja ennemminkin vihastuttava asia on ollut ampiaiset. 
Ne ovat nimittäin tänä vuonna tehneet turhan hanakasti pesiä talon lähelle. Räystäiden sisään ilmestyy joka vuosi pesiä, mutta näistä ei ole ollut haitaksi, koska pörinä pysyttelee lähellä katonharjaa. Mutta tänä vuonna tarina oli toinen, kun pelkästään terassilta löytyi kaksi pesää - toinen remonttitarvikkeille jätetystä pahvilaatikosta ja toinen miehen kumisaappaasta. Tuo kumisaapaspari oli ollut terassilla alkukesän toimettomana, joten ampiaiset olivat keksineet, että saappaan kärjessä olisi hyvä suojaisa paikka pesälle. Onneksi miehellä on ollut toiset saappaat käytössä, jotta ei sattunut polkaisemaan tuota ampiaissaapasta jalkaansa, hui!

Ja vielä yksi kummallinen, tai jopa röyhkeä, pesänrakennusyritys oli meidän vaatehuoneessa. 
Huomasin kun ampiainen hyvin määrätietoisena lensi makuuhuoneen ikkunasta sisään ja suoraan vaatehuoneeseen. Kun ehdin varovaisesti perässä katsomaan mihin suuntasi matkansa, niin pörriäinen oli jo ehtinyt kadota. Hetken päästä se pudottautui katon rajasta listan takaa (tässä kohtaa listassa on pieni rako sähköjohdolle) ja suuntasi ulos samasta ikkunasta yhtä määrätietoisena kuin tullessaan. Päätin tämän vuokralaisuuden siihen paikkaan ja pistin makuuhuoneen ikkunat visusti kiinni. Hyyryläinen kävi ikkunan takana vielä nakuttelemassa, joten kuumuudesta huolimatta pidän kyllä makuuhuoneen ikkunat kiinni tämän viikon.



Ampiaiset ja remonttitavarat on nyt häädetty terassilta,
joten jossain kohtaa tässä kesällä on tulossa pieni terassin "ennen ja jälkeen" muutos! 

Kivaa tiistaipäivää!

*

Joko seuraat Hiirkoskea FacebookissaInstagramissa tai Bloglovinissa?


Lähetä kommentti