Uusi valaisin yläkerrassa

16.5.2019

Viime syksystä lähtien olen kaipaillut tähän kaapin päälle valaisinta. 



Ensisijaisesti olen etsinyt valaisinta tästä lähialueilta Torin kautta, mutta mitään sopivaa ei vain ole tullut vastaan. Lopulta jouduin taipumaan uuden ostamiseen kun Hobby Hall:n loppuunmyynnistä löytyi tämä sininen valaisin. 



Pidin tämän valaisimen klassisesta tyylistä ja kooltaan oli juuri tuohon kaapin kulmalle passeli. Keraamisen jalan sininen väri taittaa hieman harmaaseen ja sopii kivasti talonpoikaiskaapin kuluneen sinisen sävyn seuraksi.


Iso peili on siirtynyt makuuhuoneen puolelta tähän käytävän seinustalle. Minusta se on aika kiva noin nojailemassa, mutta epäilen että minun 160cm:n varttani pidemmät eivät taida tuosta itseään kokonaan nähdä. Mies monesti piruileekin, että rouvan jäljiltä on meillä peilit ja taulut ripustettu tonttukorkeudelle :D 
Tässä käytävällä kuljetaan jatkuvasti, joten ehkä on ihan turvallisuussyistäkin järkevää ripustaa peili  seinälle asti. Kunhan päästään miehen kanssa vielä yhteisymmärrykseen siitä korkeudesta.



Tästä portaikon yläosasta on muodostunut ihanan viihtyisä, vaikka tila ei varsinaisesti päivittäisessä käytössä olekaan. Tästä kuitenkin kuljetaan usein ohi ja minulle tämä tila toimii vähän kuin makuuhuoneen eteisenä. Portaita noustessa katse kulkee tämän tilan kautta makuuhuoneeseen ja aamulla herätessä valo tulvii tätä kautta makuuhuoneeseen.



Ja jos ei meillä muilla tämä tila ole aktiivisessa käytössä niin kissa on ainakin ottanut sen omakseen ja nukkuu nojatuolissa (tai sen vieressä) monesti päiväuniaan.

Näistä tunnelmista kömmin nyt nukkumaan ja sammutan uuden valon mennessäni!

*

Joko seuraat Hiirkoskea FacebookissaInstagramissa tai Bloglovinissa?

2 kommenttia

  1. No vau, se kyllä sopii paikalleen täydellisesti! En vain lakkaa ihastelemasta sitä miten kaunis koti teillä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli hyvä valinta! Ja kiitos niin ilahduttavasta viestistäsi! ❤️ Ihanaa viikonloppua!

      Poista