* Kaupallinen yhteistyö:
Meillä on pitkään ollut tarvetta saada lisää säilytystilaa vaatteille, ja erityisesti jo kerran päälle eksyneille vaatteille.
Minä en mielelläni laita kerran pidettyjä vaatteita takaisin puhtaiden sekaan, mutta en niitä myöskään haluaisi siirtää pyykkikoriin, jos eivät ole vielä pesun tarpeessa. Meillä tällaiset puoliksi pidetyt vaatteet jäävät yleensä lojumaan tuolin selkämyksille, ja tälle ärsyttävälle tavalle halusin löytää jonkin järkevämmän ja siistimmän ratkaisun. Mieleen tuli jonkinlainen hyllykkö, johon vaatteet voisi viikata ilmavasti odottamaan uutta käyttökertaa.
Viime kesänä löysin tätä tarkoitusta varten tumman hyllyn 20€:lla nettikirppikseltä. Hylly oli muotokieleltään oikein kiva, mutta tumma väri ei olisi sopinut meille ollenkaan, joten hylly tarvitsi ehdottomasti maalia pintaansa. Alla olevassa kuvassa näette hyllyn juuri valkoisen pohjamaalipurkin avauksen jälkeen. Hyllyn tumman sävyn päälle vedin kaksi valkoista pohjamaalikerrosta (ylemmät kuvat) hyllyn lopullisen värin jäädessä vielä mietintään.
Maalausprojektin ollessa tuumaus tauolla sain Frenchic Paint Finland'ilta kutsun uudenlaisen kalkkimaalisarjan esittelyyn. En päässyt osallistumaan tapahtumaan, mutta sarjan kalustemaalit kuulostivat juuri sopivilta tähän paikalleen jämähtäneeseen hyllyprojektiini.
Pidempään blogia seuranneet tietävät, että rakastan kalkkimaaleja. Meiltä ei taida löytyä huonetta, jossa ei olisi käytetty kalkkimaalia jollain pinnalla. Kalkkimaaleissa rakastan niiden mattamaista pintaa, joka toistaa värisävyt todella kauniisti - myös ne minun puuteriset suosikkisävyt.
Frenchic Paint sisustus- ja kalustemaalisarja sisältää eri tarkoituksiin sopivia kalkkimaaleja. Sarja on englantilainen ja kehitetty mm. tällaisiin minun tyyppiisiin projekteihin, joissa aika on kulkenut muuten kunnossa olevan huonekalun ohi ja maalamalla sen saisi uuteen kukoistukseen.
Kaikki Frenchic-sarjan maalit ovat vesiliukoisia ja ne on valmistettu turvallisiksi käyttää jopa lastenhuoneissa ja lasten kalusteissa. Sarjan joukosta löytyy myös pyyhkimistä kestävä seinämaali sekä ulkokalusteille sopiva kosteuden kestävä kalkkimaali. Myös laiskalle maalarille on kehitelty oma maali, jossa kalkkimaaleille ominainen pintaa suojaava vaha on jo mukana. Minä rupesin laiskuriksi ja halusin kokeilla tuota vahaa sisältävää Lazy Range-maalia tähän hyllyprojektiini.
Kaikki Frenchic-sarjan maalit ovat vesiliukoisia ja ne on valmistettu turvallisiksi käyttää jopa lastenhuoneissa ja lasten kalusteissa. Sarjan joukosta löytyy myös pyyhkimistä kestävä seinämaali sekä ulkokalusteille sopiva kosteuden kestävä kalkkimaali. Myös laiskalle maalarille on kehitelty oma maali, jossa kalkkimaaleille ominainen pintaa suojaava vaha on jo mukana. Minä rupesin laiskuriksi ja halusin kokeilla tuota vahaa sisältävää Lazy Range-maalia tähän hyllyprojektiini.
Hyllystäni oli tulossa vaalean sävyinen, mutta halusin kokeilla miten kaksi eri sävyä toimisi sisä- ja ulko-osissa. Sävyiksi valikoitui ulkopuolelle ihana vaalean harmaa Wolf Whistle sekä sisäosiin valkoinen Whitey White. Mitäs mieltä olette lopputuloksesta? Minusta kahta sävyä käyttämällä hyllyyn tuli kivasti syvyyttä!
Vahallinen Lazy Range- kalkkimaali toimi niin kuin lupasikin. Näisä maaleissa on erityinen tasoittumisominaisuus, jonka todella huomasin maalatessa. Maalia oli erittäin helppo levittää ilman näkyviä pensselin vetoja ja maalia pystyi työstämään ilman, että se heti jämähtää paikoilleen. Enemmän pigmenttiä sisältävä harmaa maali peitti ulko-osat kahdella kerroksella, ja sisäpinnat maalasin kolme kertaa, koska halusin täysin peittävän valkoisen pinnan. Yhteen maalauskierrokseen meni vajaa tunti, joka kertoo myös maalin helppoudesta.
Kuten maaleissa aina, on onnistuneen lopputuloksen kannalta tärkeää valita oikeanlainen maalityyppi. Minua maalin valinnassa auttoi Pappilan Sunday Shop'in Minna. Jos sinäkin kuulut kalkkimaaleihin hurahtaneisiin tai haluaisit päästä kokeilemaan näitä helppoja maaleja, niin suosittelen liittymään sarjan omaan facebook ryhmään Frenchic Paint Finland (klik). Ryhmästä löydät ihania ideoita ja vinkkejä maalauskohteista, ja voit helposti kysellä neuvoa omaa projektiasi varten!
Tämän minun hyllyn oli tarkoitus mennä meidän makuuhuoneeseen, mutta ei se kyllä kieltämättä näyttäisi yhtään huonolta tässä lastenhuoneen edustallakaan (vähän tuonne sivumpaan siirrettynä).
Näytän toisella kerralla miltä hylly näyttää meidän makuuhuoneessa, ja katsotaan sitten mihin käyttöön se lopulta päätyy!
Maaleja jäi vielä jäljelle, joten nyt sormet syyhyää etsimään seuraavaa maalauskohdetta!
Tulipa hieno!Raaskiiko tuohon puolipitoisia vaatteita laittaakaan. Hyvä idea kyllä, oma hylly puolipitoisille. Saatanpa varastaa tästä idean itsellenikin :)
VastaaPoistaKiitos! Tämä oli kyllä onnistunut projekti, ja saa nähdä mihin käyttöön hylly lopulta pääsekään ;) Mahtavaa jos sait tästä ideaa!
Poista