Syntymäpäiväkattaus ja pääsiäisen kuulumiset

22.4.2019

Heippa pitkästä aikaa! Pääsiäisloma alkaa olla lopuillaan ja viimein löytyi hetki blogillekin!


Viime postauksesta oli jo aistittavissa, että pääsiäisviikon aikataulut taitavat räjähtää käsiin. Hommaa oli jos jonkinlaista, mutta tehtävälista tuli lopulta selätettyä, paitsi blogipäivityksen osalta. Blogihan ei missään tapauksessa ole suorittamista vaan saan tästä hurjasti energiaa kun pääsen toteuttamaan ja jakamaan omaa visuaalista näkemystäni kauniista kodista. Joten blogi palaa nyt normaaliin rytmiin ja tällä kertaa olisi näytillä syntymäpäiväkattausta. 



Poikien syntymäpäiviä juhlittiin pitkäperjantaina sukulaisten voimin. Meillä on miehen kanssa tapana tarjota kakkujen lisäksi myös jokin lämmin ruoka, ja kuvissa näkyvä kattaus tehtiin kotitekoisia hampurilaisia varten. Tai oikeastaan suurimman osan kattauksesta teki isompi syntymäpäiväsankareista! Minä annoin tarvittavat astiat ja poika asetteli ne tarkasti paikoilleen. Isoveli on perinyt monia asioita minulta, niin hyvässä kuin pahassa, ja visuaalinensilmä ja pikkutarkkuus ovat osa niitä. Hän arvostaa siistiä ympäristöä ja kotiin tullessaan on varmasti ensimmäinen joka huomaa jos täällä on siivottu ;) 



Ja vaikka poikien syntymäpäivistä oli kyse, niin kattaus meni nyt enemmän värikkäämpään pääsiäishenkeen. Luurankoservettejä ja haamulautasia on kaapissa käyty jo hypistelemässä ja ne ovat varattu sitten tulevia kaverisynttäreitä varten! 



Tänä viikonloppuna lämpöisten kelien ansiosta elämä on alkanut siirtymään osittain ulos. Ei mene kauaa kun ovet saavat olla kokopäivän auki ja jokainen saa kulkea miten haluaa. Pikkuveljenkin uskaltaa jo hetkeksi päästää itsekseen pihalle. Huppari vain päälle ja menoksi!


Tilauskakkujen sijaan tein syntymäpäiväkakut tänä vuonna itse. 
Leipomiset menivät yömyöhään ja sekoilin resepteissä sen verran, että yhdestä kakusta tuli jotain muuta kuin oli alunperin tarkoitus. 
Lopputulos ei kuitenkaan ollut hassumpi, joten ensi kerralla resepti gluteenittomaan ja maidottomaan vadelma-suklaakakkuun!

*

Joko seuraat Hiirkoskea FacebookissaInstagramissa tai Bloglovinissa?


Lähetä kommentti